|
Pikseli 1/2006 Teksti: Olli Rinne
Nikon D200

|
Pidimme
Tukevasta sääsuojatusta rungosta Kuvanlaadusta Laajoista asetusmahdollisuuksista Toimivasta tarkennuksesta Salamajärjestelmästä Akun tilan näytöstä
Emme pitäneet
Etusäätörullan ongelmista Pätevän Raw-konvertterin puutteesta |
Nikon D200 on odotettu malli. Nikonin edellinen samantasoinen vaativan harrastajan tai ammattilaisen kompakti digijärjestelmä Nikon D100 on ollut markkinoilla jo lähes neljä vuotta. Odotukset on palkittu erittäin toimivalla kokonaisuudella.
D200:n etsin on toista luokkaa kuin kuluttajatason kameroissa. Laaja näkymä, selkeät asetustiedot sekä ohjauslinjat ovat piirteitä, joita arvostaa kuvauksissa. Kookas LCD esittää valikot ja esikatselukuvan hyvin ja vakiovarusteena tuleva läpinäkyvä näytönsuojus toimii jopa ulkovalossa.
Eri puolelta runkoa nousee varsin paljon hallintapainikkeita. Niiden ryhmittely on kuitenkin varsin looginen. Opettelun jälkeen niiden käsittely sujuu vaikka silmä on etsimellä, varsinkin kun useimmat asetukset näkyvät myös etsimen näytöllä.
Lataa tästä koko artikkeli PDF-muotoisena
Kameran testikuvat
|