Miksi digijärjestelmäkameran LCD:tä ei voi käyttää etsimenä?
Miksi digijärjestelmäkameralla ei voi ottaa videokuvaa?

Digijärjestelmäkameroissa on samanlainen LCD-näyttö kuin digipokkareissakin. Sitä voi kuitenkin käyttää vain jo otetun kuvan katseluun ja valikkojen selaukseen. LCD:tä ei voi käyttää etsimenä, josta näkisi kohteen jo ennen laukaisua.

Digijärjestelmissä ei ole myöskään mahdollisuutta ottaa videokuvaa, vaikka suurempi herkkyys ja parempi optiikka olisivatkin erinomainen asia videokuvauksessa.

Suorana syynä tähän on että kennon edessä on suljinverho ja peili, jota käytetään kuvan heijastamiseen optiseen etsimeen. Nämä estävät etsinkuvan kuvaamisen kennolla. Miksi suljin ja peili ovat kuvan tiellä, on sitten monitahoisempi asia.

Peilietsin

Järjestelmäkameran peilietsin pyrkii tuottamaan mahdollisimman hyvin otettavan kuvan. Todellisuutta vastaavaan kuvaan päästään ottamalla etsinkuva suoraan linssin läpi. Tällöin etsinkuvassa näkyy polttovälin ja syväepätarkkuuden vaikutus. Erilliseen mittaetsimeen olisi vaikea toteuttaa vaihdettavien objektiivien erilaiset piirteet.

Kuva johdetaan linssistä peilin kautta etsimen prismaan tai peiliin, jossa se käännetään oikeinpäin. Periaatteessa kuva voitaisiin ottaa kennolla ja näyttää sähköisenä etsimessä – joissakin digikameroissa näin tehdäänkin. Kuitenkin sähköisenä kuvaan tulisi viiveitä, kuvan haku kennolta vie 50–100 millisekuntia. Kuva ei myöskään olisi niin tarkka, tarkennus olisi vaikea säätää käsin. Kirkas valo tai hämärä tuottaisi myös kennolle vaikeuksia, silmä havaitsee paremmin suuriakin valoisuuseroja.

Laukaistaessa peili nousee ylös pois kuvan tieltä ja laskee kuvanoton jälkeen taas heti alas, jotta seuraava kuva voitaisiin ottaa nopeasti. Peilin liike aiheuttaa järjestelmäkameralle ominaisen laukaisuäänen.

Verhosuljin

Verhosuljin toimii ikään kuin kaksi rullaverhoa päällekkäin, toinen rullautuu kuva-alan ylä- ja toisen alapäähän. Alussa toinen verho on rullalla ja toinen kennon edessä.

Laukaistaessa kamera alkaa ensimmäinen verho avautua ja paljastaa kennon valolle. Kun valotusaika loppuu, toinen verho laskeutuu alas ja peittää kennon. Tämän jälkeen verhot palautuvat alkutilaan siten, että kenno pysyy piilotettuna.

Verholla on tietty maksiminopeus. Kun valotusaika on lyhyempi kuin verhon avautumisaika, niin toinen verho alkaakin sulkeutua jo ennen kuin ensimmäinen verho on kokonaan auki. Tällöin hyvin lyhyillä suljinajoilla kennon edestä pyyhkäiseekin vain kapea rako verhojen välissä. Tällä saadaan aikaan hyvin nopeita valotusaikoja ja kuitenkin koko kenno valottuu tasaisesti.

Toinen vaihtoehto verhosulkimelle olisi ns. keskussuljin, jossa objektiivissa oleva reiän 'peitto' avataan valotusajan ajaksi. Verhosulkimen etuna on kuitenkin nopeammat valotusajat ja valotuksen tasaisuus. Verhosuljin voidaan rakentaa kamerarunkoon, se estää valon pääsyn kennolle myös objektiivia vaihdettaessa ja osittain myös suojaa kennoa pölyltä.

Valotuksen ja tarkennuksen mittaus

Valotus ja tarkennus halutaan mitata linssin läpi, jotta erilaiset objektiivien ja suodattimien vaikutus huomioitaisiin. Valotus ja myös tarkennus mitataan nykyään useasta pisteestä kuva-alalta. Jotta näille kaikille mittausantureille saataisiin kuva, joudutaan useimmissa järjestelmäkameroissa tekemään etsimen peilistä osittain läpäisevä.

Etsimen peili päästää osan valosta lävitseen. Takana on toinen peili, joka kääntää kuvan rungon alaosaan, jossa sijaitsevat kameran valotus- ja tarkennusanturit. Antureita voi olla myös etsimen prisman yhteydessä.

Kennon rakenne

Mitä enemmän kennon pinta-alasta on valoa keräävää osaa, sitä parempi kuvanlaatu saadaan aikaan. Kennon herkkyys kasvaa ja kohinan osuus pienenee.

Kenno tehdään piilevyn pintaan. Valoakeräävien osien lisäksi siihen täytyy rakentaa kuvan siirtävä johdotus ja kennon ohjauslogiikka. Ohjauslogiikkaa tarvitaan välttämättä lähinnä kuvan siirtoon. Lisää logiikkaa tarvitaan, jos kennolta halutaan nopeasti päivittyvää esikatselukuvaa, videota ja/tai kennoa halutaan käyttää sulkimena. Kaikki lisälogiikka vie pinta-alaa pois valonkeräykseltä.

Kenno voidaan rakentaa sellaiseksi, että se hoitaa itse suljinajan. Valotuksen aloittaminen ei ole ongelma, mutta lopettaminen on. Ilman ulkoista suljinta täytyy antureiden varaukset tallettaa erilliseen muistiin valotuksen loppuessa. Jos taas ulkoinen suljin on käytettävissä, niin kennon pimentyessä anturin varaus ei enää muutu ja sen arvo voidaan lukea suoraan anturista.

Kun kennon on sulkimen takana, ei kennoa tarvitse tyhjentää ennen laukaisua ja laukaisuviivettä voidaan vähentää. Lisäksi koska kenno ei tuota esikatseluvideota, niin se pysyy viileämpänä ja kohina vähenee.

Koska järjestelmäkamerasta on haluttu mahdollisimman laadukas kuva, niin kennosta on tehty mahdollisimman yksinkertainen ja pidetty valoherkän pinnan osuus mahdollisimman suurena. Esikatselukuvaa ei ole toteutettu ja suljin on ulkoinen.

Kameroiden tuotanto

Todennäköisesti tärkeä syy perinteisen peilietsinrakenteen käytölle digijärjestelmäkameroissa on se, että näin kameratehtaat ovat voineet hyväksikäyttää vuosikausien kamerasuunnittelua. Kun filmirungon tekniikkaa on voinut käyttää lähes sellaisenaan, on se merkinnyt säästöjä ja uusien mallien nopeaa toteutusta.

Toisaalta digirunkoja ensimmäiseksi käyttäneet asiakkaat ovat myös tottuneet perinteisten järjestelmärunkojen käyttöön. Tämä on helpottanut siirtymistä digin käyttöön ja myös mahdollistanut aiemmin hankittujen objektiivien ja lisävarusteiden käytön.

Muuttuuko tilanne?

Monessa tilanteessa olisi helppoa käyttää LCD:tä kuvan rajaukseen ja digipokkareita käyttäneet ovat tottuneet tähän mahdollisuuteen. Etsinkuva LCD:lle on saatu ensimmäisiin digijärjestelmiinkin. Panasonic ja Olympus ovat julkaisseet kameramallit, joissa LCD:tä voidaan aidosti käyttää etsimenä.

Nämä valmistajat käyttävät kahta ratkaisua, joista kuvaaja voi valita sopivamman. Toisena käytetään kameran omaa kennoa tuottamaan kuvaa LCD:lle. Ennen kuvausta peili lasketaan alas, jolloin mitataan valotus ja tarkennus. Laukaisuviive kasvaa, mutta kuva näkyy täysin samanlaisena kuin otettu. Varsinkin makrokuvaajille tämä on hyvä tapa.

Nopeampi esikatselu käyttää pientä lisäkennoa kameran etsimessä. Tästä saadaan kuva LCD:lle ja kamera voidaan laukaista nopeasti. Etsinkuva ei kuitenkaan ole aivan niin laadukas kuin ensimmäisessä tavassa.

Sony on julkaissut kompaktikameran, joka käyttää ns. APS-kokoista kennoa, vastavanlaista kuin harrastajajärjestelmissä. Kamera tuottaa jatkuvaa kuvaa tähtäystä varten.

Voi olla, että järjestelmärungoissa tapahtuu vielä lisää fyysisiä muutoksia, mahdollistaen erilaisen optisen ja sähköisen etsimen yhdistämisen. On vaikea sanoa, mitä tulevaisuus tuo ja mikä järjestelmä yleistyy.